Juho Malanin - Viestintä työharjoittelu

Verkkainen kulttuuri

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa viestintää opiskeleva Juho Malanin huomasi, että suurin etu Art in Tanzanian työharjoittelussa on valinnanvapaus. Hän toteutti puhtaasti omia ideoitansa.

Tansanian trooppinen ilmasto lähestulkoon pakottaa eräänlaiseen verkkauteen. Kolmenkymmenen asteen lämmössä, auringon porottaessa suoraan ylhäältä kukaan ei kävele rivakoin askelin. Tämän takia myös auringolta suojautuminen on elintärkeää, sillä eurooppalainen iho palaa helposti Tansaniassa.

”Art in Tanzanian teamleaderit, eli eräänlaiset oppaat olivat kuitenkin avuksi jo pelkästään tämän kaltaisten arkisten asioiden ymmärtämisessä.”

Läheltä löytyy Mchuno’s – niminen ravintola ja suosittu lounaspaikka, jossa niin paikalliset kuin myös Art in Tanzanian työntekijät tapaavat lounastaa. Lisäksi läheltä löytyy runsaasti pieniä kojuja, mistä voi ostaa kaikkea tarpeellista. Vaikka Art in Tanzanian harjoittelijoiden majoitukseen sisältyy aamiainen ja illallinen, pieniä mielitekoja tulee aina.

”Voisi sanoa, että kaikki oleellinen on oikeastaan kävelyetäisyyden päässä.”, Malanin arvioi Bahari Beachia.

Bahari Beachin vieressä sijaitsee myös Tegeta, josta löytyy posti ja pankkiautomaatti. Se on uneliasta Baharia Beachia vilkkaampi naapurusto, jonka läpi kulkee runsaasti liikennöity Bagamoyo Road.

Juhon määränpää on Kilimanjaro

”Kerroin jo heti alussa, että haluan ehdottomasti päästä matkustamaan ympäri Tansaniaa ja näkemään eri maisemia. Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten Kilimanjaro.”

Malaninia kiehtoo eksoottisuus ja hän on matkustanut muun muassa Kiinassa, Filippiineillä, Tyynellä valtamerellä ja Lähi-idässä. Reissailu on siis Malaninilla verissä. Kun on nähnyt paljon maailmaa, osaa omaakin kotimaata katsoa aivan erilaisin silmin.

”Tansaniassa halusin Kilimanjaron lisäksi tutustua Tansanian sisämaan luontoon, sademetsiin ja tietenkin Zanzibariin.”

Työharjoittelun ohella Malanin teki lopputyötään. Tarkoituksena oli tehdä video Tansaniasta, sen luonnosta, ihmisistä, kulttuurista ja myös AIT:n toiminnasta.

”Juttelin Karin kanssa ja video saattaisi tulla valmistuttuaan myös AIT:n käyttöön, esimerkiksi nettisivuille.”, Malanin sanoo viitaten Art In Tanzanian johtajaan Kari Korhoseen.

Ei risuja ilman ruusuja

Varastelu oli Malaninin mukaan ongelma Bahari Beachilla, kuten myös muualla Tansaniassa. Arvoesineitä, kuten kameroita tai kännyköitä ei kannata pitää esillä.

”Art in Tanzanian majoituspaikassa sattui myös pieniä rahavarkauksia, jos rahaa on jäänyt avoimelle paikalle. Arvoesineet, kuten passi, lompakko, kännykkä ja kannettava tietokone kannattaa piilottaa jopa omassa huoneessa.”

Lisäksi helmikuun alussa oli suurimpi murto, jolloin useammalta ihmiseltä vietiin kannettavia tietokoneita ja kännyköitä. Malanin koki lähiympäristön silti turvalliseksi. Suurempaa vahinkoa voivat aiheuttaa esimerkiksi lentoyhtiöt, jotka ovat hukanneet matkatavarat. Kahdelle Art in Tanzanian työntekijälle kävi äskettäin näin.

Tämän takia Malanin suosittelee, että kaikkein elintärkeimmät tavarat kannattaa kuljettaa aina käsimatkavaroissa.

”Yksi asia ainakin on varmaa, jos suorittaa työharjoittelun täällä niin se on täysin erilaista kuin Helsingissä tai missä tahansa muussa suuressa eurooppalaisessa kaupungissa.”

Vaikka työharjoittelija nauttii suuresta vapaudesta Art in Tanzanialla, se velvoittaa myös vastuuseen ja oma-aloitteisuuteen.

”Täällä on niin paljon vapaaehtoisia ja työharjoittelijoita, että mikäli ei toimi itse, massaan voi hukkua ja passivoitua.”

Lisätietoja