Leijonakuninkaan lumoissa

Mwandaliwan islamilaisen orpokodin lapsia odotti erikoinen herkku, kun vapaaehtoistyöntekijät Heidi Lindeman, 21, ja Pia Marker, 20, päättivät näyttää lapsille erään Disney suurimmista klassikoista, Leijonakuninkaan.

”Olimme kuulleet muutamaan otteeseen lapsien puhuvan Leijonakuninkaasta. Vaikka lapset eivät elinolojensa takia olleet nähneet sitä, niin heillä tuntui olevan jonkinlainen käsitys siitä elokuvasta.”, he molemmat muistavat.

Lindeman ja Marker keräsivät kaikki lapset huoneeseen, jossa he useimmiten rukoilevat tai opiskelevat. Mwandaliwan islamilainen orpokoti on 50 lapsen koti, iältään kahdesta vuodesta 16 vuoteen.

Pian huone oli täynnä kiinnostuneina tapittavia silmäpareja, kohteenaan kannettavan tietokoneen ruutu, jonka Lindeman ja Marker olivat tuoneet sinne. Ääniongelmasta huolimatta – yksi ja ainoa kaiutin ei toiminut kunnolla ja ulkona pauhasi kaatosade – lapset lumoutuivat täysin Simban, Timonin ja Pumban seikkailuista.

Kuten Lindeman huomautti, lapset tiesivät Leijonakuninkaan. Sekä hän ja Marker huomasivat miten lapset tunnistivat esimerkiksi Scarin, tarinan pahan osapuolen ja Rafikin, Simban viisaan opettajan.

”Heidän reaktionsa elokuvaan oli täysin päinvastainen, kun sitä vertaa länsimaisen lapsen reaktioon. Osa heistä tuijotti elokuvaa niin kuin se olisi tullut toisesta maailmasta,” Lindeman kuvaili tilannetta.

Additional information